perjantai 3. huhtikuuta 2015

I'm back!

Kuukausien hiljaiselon jälkeen, olen päättänyt palata blogimaailmaan :D En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään Suomeen palattuani, koska pelkkä au pair vuoden ajatteleminen kasvattaa ikävää. Oli tosi hankalaa tulla kotiin, vaikka vuosi oli välillä yhtä tuskaa. Päällisin puolin koko au pair vuosi oli kuitenkin mahtava ja Yhdysvaltoihin jäi kuitenkin ystäviä, muistoja ja poikaystävä. Kotiin palattua elämään on tullut isojakin muutoksia ja niistä, ajatuksista au pair vuodesta sekä paljon muuta, voikin käydä lukemassa lisää osoitteessa


http://rrrnja.blogspot.fi/


Ihanaa pääsiäistä kaikki. Kiitos.

-Ronja

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

I'm coming home

Hirveen monet kipeät heipat on nyt sanottu ja kyyneliä valutettu enemmän ku niitä tiedettiin olevankaan. 

I'm done.

Mie lähen huomenna kotiin. 




-Ronja

torstai 11. joulukuuta 2014

Viimesiä viedään

Täällä elellään onnellisesti kahden au pairin kanssa. Muutos on ollu iso kaikille ja vie kaikilta hirveästi energiaa. Miun ja hostäidin unet on jääny vähiin ku yöllä ei vaan saa unta. Viime yönä väsymys iski viimein vasten kasvoja ja sammuin jo ennen kymmentä, mut heräsin yheltä ku oli taas kaikki valot päällä.

Pienempi neiti on testaillu vähän kaikkia ja isompi esittänyt parhaansa mukaan. Uudelle au pairille oon yrittäny parhaani mukaan kertoa vinkkejä ja hän on antanu onneks miulle ja lapsille vähän omaa aikaa. Neidit on antanu paljon haleja ja istuneet sylissä minkä kerkiävät. Pieni neito antoi eilen suukkoja ennen nukkumaanmenoa ja on viimesen viikon aikana sanonut ihan omatoimisesti rakastavansa miua ja et tulee ikävöimään. Baby on miussa kiinni ku takiainen ja tänää sitte pääs itkut ku sen kanssa toiseks viimestä kertaa aamulla höpöiltiin.
Kaikki viralliset asiat on suoritettu, laukut melkein pakattu ja huomenna onki sit heippojen aika perheelle. 

Mihin se vuosi katosi?



-Ronja