Tänään oli niin peruspäivä kun voi olla. Heräsin todella hitaasti.. raahauduin suihkuun ja pistin Criminal Mindsin pyörimään ja jäädyin sohvalle ja ehkä nukahdin uudestaan. Tarkotuksena oli nähdä yhtä miun kaveria, mutta näille unenlahjoilla se jäi vähän välistä.. (
Sori P!) Sitten pitikin jo pestä pyykkiä ja siivoilla ja yhtäkkiä päivästä oli mennyt puolet sivu suun. Asun siis edelleen kotona äidin, äidin miesystävän sekä pikkuveljeni kanssa, joka on muutamana päivänä viikosta myös isällään. Miun perusarkeen kuuluu se, että siivoilen täällä, teen joskus ruokaa ja pesen pyykkiä. Meillä on myös ranskanbulldoggi jota "joudun" ulkoiluttamaan.
Tänään söin ihanan aamupalan josta sai virtaa koko loppupäiväksi elikkä jäisiä mustikoita, banaania ja ananasta. Oon tosi huono syömään aamupalaa ja lämpimät aamupalat on aikalailla kauhistus joten toi oli ihan superpiristävää! Sen jälkeen selailin vanhoja Taika-askartelulehtiä, joista etsin vinkkejä tulevaa vuotta varten. Kyllä tuli muistoja mieleen, kun jouduin töissä ala-asteella kopioimaan askarteluohjeita tunti tolkulla..
Eilen olin lapsenvahtina kummini kaksosille ja voin kertoa että siinä riitti haastetta kerrakseen. Kummillani on 6-vuotiaat kaksoset, tyttö ja poika. Heille on kerrottu, että lähden kohta vuodeksi Amerikkaan ja erityisesti perheen poika taitaa ottaa lähtöni raskaasti, sillä hän oli eilen todella hankala. Kotiin päästyäni olin parin tunnin lastenhoitokeikan jälkeen ihan kuolemanväsynyt ja silloin ekaa kertaa mietin että mitenköhän tulen pärjäämään tyttöjen kanssa..
Au pair valmisteluista sen verran että miun huoneessa vallitsee täysi kaaos, koska se on yhtä pahvilaatikkoa ja jätesäkkiä jotka pitäis mahduttaa varastoon. Lähtöön on vain vähän päälle kaks viikkoa ja alan olla aika tavalla lievästi kauhuissani, koska vielä pitäisi ostella muutamat tuliaiset ja karkit sekä kaikki meikit ja shampoot ym. on päättänyt loppua just ennen lähtöä!
Huomenna alan tekemään listaa tavaroista jotka pakkaan mukaan. Rakastan listojen tekemistä, varsinkin kun on kyse pakkaamisesta. Lähetän etukäteen myös joitain tavaroita.
Lähtöön on 19 päivää jos oikein laskin.. Ens viikon lauantaina on myös mun läksiäiset, mut sitä ennen osallistun vihdoin siihen Prepare for your year- infoon maanantaina. Viime kerralla melkein puolella osallistujista oli ollut Adoben päästä jotain hämminkiä ja miultakin jäi tuo kyseinen info kuulematta.
Oon muuten huomannut että aina kun elämässä tapahtuu muutoksia, niitä muutoksia tapahtuu myös hiuksissa. Miun lyhyet hiukset lyhentyi entisestään ja nyt voin sanoa että tykkään noista todella! En oo ikinä oikein edes yrittänyt kasvattaa tätä miun lettiä, koska aina jossain vaiheessa iskee se todellisuus että lyhyet hiukset on vaan miun juttu.
Nyt syömään vielä äidin tekemää kinkkukiusausta varmaankin viimeistä kertaa vuoteen.
|
Leikkasin hiukset vieläkin lyhyemmäksi ja voin kertoa että rakastan noita <3 |
-Ronja