Muutoksia

Täällä on nyt syksy. Lehdet ovat alkaneet vaihtaa väriään ja tippumaan puista, sekä ilma on aamuisin kylmä. Aurinko kuitenkin paistaa ja lämmittää ja takki päällä tulee ulkona helposti liian kuuma. Mie en oo koskaan ollut mitenkään erityisen syksyihminen. Jaksan tätä vuodenaikaa sen pari päivää, kunnes kylmenevä ilma ja lehdettömät puut nostaa esiin äärettömän haikeuden. Joka vuosi syksy on tuonut mukanaan jonkinlaisia muutoksia ja tänään pysähtyessäni miettimään mitä tämä syksy toi tullessan, en keksinyt mitään.

Arki rullaa täällä tuttuun tapaansa ja töitä on vielä seuraaville kahdelle kuukaudelle. Tutut ihmiset ovat ympärillä päivittäin, eikä minun ole tarvinnut aloittaa esim. uutta koulua tai työpaikkaa. Pysähdyin miettimään ja tajusin että kaikki muutokset tälle syksylle ovat jo takanapäin.

Muistellessani viime vuotta ja tätä aikaa vuodesta, olin koulussa, kirjoitin sydän verellä monologeja koulun monologi-iltaan ja tunsin että jokin puuttuu. Painoin pää kolmantena jalkana eteenpäin , etsiessäni jonkinlaista suurempaa onnea ja hyvänolontunnetta. Matchasin nykyisen hostperheeni kanssa ja aloin valmistautua seikkailuun, jonka suuruutta en vielä ymmärtänyt.  Pian huomasin olevani lentokoneessa matkalla jonnekin, mitä en ollut edes miettinyt sen tarkemmin. Ensimmäiset kuukaudet kuluivat itkien ja hammasta purren, mutta kaikesta selvittiin. Kesä toi mukanaan erilaista päättäväisyyttä ja lämpenevät päivät toivat mukanaan tarvittavaa voimaa jatkaa. Aurinko näytti miten hyvää tämäkin seikkailu voi olla ja elämään astui ihmisiä, jotka tekivät sateisimmastakin päivästä aurinkoisen.

Lähtiessäni Helsinki-Vantaalta olin peloissani, väsynyt ja toivoin että uusi alku toisi minulle sen kauankaivatun onnistumisen tai jopa onnen tunteen. Todellisuudessa en muuttunutkaan yhdessä yössä sellaiseksi ihmiseksi jota olen joskus tavoitellut, vaan olen se sama Ronja joka lähti joulukuisena aamuna Joensuusta kohti New Yorkkia. Lähdin tänne ja toivoin että pystyisin pysähtymään ja unohtamaan kaikki ne paineet jotka olivat vuosien aikana kasautuneet niskaan. Ja niin kävi. Kun mielikuvissa luodut kiiltokuvalinnat hajosivat palasiksi , ei auttanut muuta kuin pysähtyä hengittämään ja kuuntelemaan todella itseään. Todellisuudesta tuli elämää, jonka palasia piti lähteä kasamaan alusta alkaen ja kuukausien jälkeen huomasin kuinka kokokuva alkoi hahmottua. Kun palapelin reunat oli saatu kasattua, keskelle ilmestyi täysin uusia ulottuvuuksia.

Täällä ollessani monet ihmissuhteet ovat muuttaneet muotoaan. Suurinosa ihmissuhteista on vahvistunut entisestään, osa hiipunut, mutta tilalle on tullut paljon uusia ihmisiä. Yhtäkkiä huomasin olevani rakastunut ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Huomasin ensin rakastuneeni itseeni, omaan kykyyni ja rohkeuteeni tehdä päätöksiä ja elää itseäni varten. Huomasin olevani rakastunut siihen mitä minusta on tullut, lapsiin ja häneen.  Huomasin olevani rakastunut muutoksiin, joista tuli elämää.

-Ronja