2 months in States

Mihin nää kaks kuukautta katos? Näihin on mahtunu paljon naurua, iloa, itkua, onnea, epäonnistumista, ikävää ja elämää. En voi uskoa että kaks kuukautta sitten tapasin ekaa kertaa S:n, sanoin heipat miun perheelle ja lentokone nous Helsinki-Vantaalta kohti New Yorkkia.

Kaks kuukautta sitten nukuin huonosti training schoolilla ja en tahtonu uskoa et oon Amerikassa. Enkä tahdo oikein uskoa vieläkään. Tää on arkea mulle. Jos joku ois sanonu mulle pari vuotta sitten että asut New Jerseyssä 20-vuotiaana, en ois välttämättä uskonu.

Mulla on edessä vielä monta kuukautta. Edessä on reissuja laskettelemaan, Miamiin, Antti, mun eno, äiti, veli, äidin miesystävä, sen tytär ja mummi on tulossa tänne, S:n synttärit ja täytän itse täällä ollessa 21.

Tietenkin mulla on ikävä Suomea ja tuun itkee vielä monet kipeät kyyneleet Skypepuhelujen yhteydessä, niinku torstaina ku soitin iskälle ja näin 2-vuotiasta pikkuveljeä ekaa kertaa kahteen kuukauteen. Tuun inhoomaan ja rakastamaan tätä paikkaa ja maata. Rakastan Suomea ihan sydämeni pohjasta ja tän kokemuksen myötä perhe ja kotimaa noussu sellaseen arvoon ettei muusta väliä.

Mut voin sanoa että nää kaks kuukautta on ollu elämäni nopeimmat. Kohta on jo kesä. Sit onkin mun synttärit ja sit oonkin jo melkein kotona viettämässä joulua. En voi olla varma kestääkö tää seikkailu miten pitkään, mutta tällä hetkellä näyttää siltä että täällä ollaan vielä 10 kuukautta.

Täällä oleminen, asioiden kokeminen ja eläminen on ollu yhtä tunteiden vuoristorataa. Yhtenä päivänä leijut taivaissa ja kaikki tuntuu hienolta ja mahtavalta ja toiset päivät on niin kamalia, että oon harkinnu laukkujen pakkaamista ja paluulentoa Suomeen. Jokainen Skypepuhelu antaa voimaa, jokainen paketti ja viesti Suomesta on muistutus siitä että ei mun elämä siellä oo hävinny mihinkään. Ne ihmiset on siellä ja pysyy. Täällä asiat tapahtuu ennätystahtia. Ihmisistä tulee osa siua ihan silmänräpäyksessä, opit ja sopeudut uuteen kulttuuriin ennätysajassa ja sun oletetaan oppivan olemaan maassa maan tavalla ja olemaan se au pair sillä hetkellä ku astut ulos lentokoneesta. Jos asiat tapahtuis tällä tahdilla Suomessa, ei mun pää kestäis. Jos elämä meni näin nopeesti ja asiat etenis tällä vauhdilla, oisin tullu hulluks jo ajat sitten.

Kun astuin ulos lentokoneesta 2.12.2013 mulla alko uus elämä täällä. Mulle muodostu ihan uudet jutut, kuviot ja ihmiset joiden mukaan piti vaan lähteä. Kun mun au pair vuos alko se oli ku ois hypänny johonkin tuntemattomaan ja lähteny elämään pikakelausvauhtia. Nyt on menty jo kaks kuukautta ja tuntuu et lähdin vasta eilen. Kahden kuukauden päästä mulla on eka loma, siitä kuukaus nii mun eno onkin täällä, siitä kuukaus nii äiti tulee. Kuukaus on lyhyt aika. Viikko on lyhyt aika, päivätkin tuntuu lyhyeltä. Mutta silti miulla on ollu samalla elämäni hitaimmat kaks kuukautta.

Nyt meillä on kuitenkin Super Bowl - juhlat ja aion ottaa päivän kerrallaan.

Hyvää kuukausipäivää minä ja USA. 

-Ronja